Fredrik ja Anna Draken koti, K.H. Renlundin museo

Kaappikello

IMG_9797

Fredrik ja Anna Draken koti edustaa kokkolalaisen käsityöläisperheen arjen ja kotiympäristön muutoksia 1700-luvun lopulta 1900-luvun lopun vuosiin asti. Rakennus pihapiireineen toimi Draken perheen kotina neljän sukupolven ajan, muuttuen vuosikymmenten saatossa asukasperheen elämäntilanteiden ja tarpeiden sekä ajan hengen mukaan. Eri aikakausilta peräisin olevat rakennukset ja kodin esineistö heijastavat kodin, arjen ja asumisen historiallista kerrostuneisuutta.

Drakes6

Vaikka esineistö ja rakennukset eivät ole ainutlaatuisen vanhoja tai erikoislaatuisia, kokonaisuus on merkittävä, sillä jokainen Draken kodin esine ja yksityiskohta on alkuperäinen osa kodin kalustusta. Valtaosa kalustuksesta on peräisin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä, ajalta jolloin rakennus toimi Fredrik ja Anna Draken kotina.

Yksi Draken kodin vanhimmista esineistä on ruokasalin kaappikello vuodelta 1771. Kellon on valmistanut kokkolalainen kelloseppä Martin Widlund, ja se on hankittu Draken perheeseen vuonna 1900. Kellon koristemaalaukset on tehnyt maalarimestarina työskennellyt Fredrik Drake (1874–1941). Kaapin etupaneeliin on kirjattu runo;

Om jag klocka
hade mun, att
ord som ljud
framförä skul
le Du hvart
slag få hörä
Menniska
betänkt din stund!

Jos minä kello
osaisin puhua,
sen ääneen
sinulle sanoa,
kuulisit joka
hetken myötä,
Ihminen,
luettu päiväsi lyömä!

Fredrik ja Anna Draken koti

drakeDraken talo on kotimuseo, jossa sama käsityöläisperhe on asunut neljän sukupolven ajan. Sisarukset Helmer ja Märta Drake lahjoittivat testamentissaan kotitalonsa irtaimistoineen Kokkolan kaupungille vuonna 1997. Ehtona oli, että talo säilyisi koskemattomana ja että se nimettäisiin heidän vanhempiensa mukaan Fredrik ja Anna Draken kodiksi. Draken kodin rakennukset, ympäristö ja yksittäiset esineet ovat peräisin eri aikakausilta 1700-luvun lopulta 1900-luvun lopulle. Kokoelmaan kuuluu muun muassa koti-irtaimistoa sekä yli 3000 teoksen kirjasto.

Sijainti: Läntinen Kirkkokatu 20, 67100 Kokkola
Avoinna: Sopimuksen mukaan
Tiedustelut: K.H. Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo, puh. 044 7809 474

meidan_museo_logo_pitka

khrm_pieni_rajattu2rieskaleader-kuvalinkkipirityiset-kuvalinkkieu_logo2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s